Sivu 1/1

SN95 äänimailma

Lähetetty: 30 Maalis 2011, 09:18
Kirjoittaja MouTine
Onko porukka kiinnittänyt huomiotansa tuon korimallin Mustangin äänimailmaan ja sen eristämiseen tai ylipäätänsä ylimääräisten NVH äänien minimoimiseen? Toki Mustangi ei lähtökohtaisestikkaan ole kovin hiljainen, mutta että ei nyt tieten'tahtoen ääntä lisäisi.

Kävi sellainen juttu että viime viikolla otin Mussen tallista ajoon ja heti kadulle päästyä iski kauhea kulttuurishokki kamalien hurinoiden takia. Mannantaina oli pakko kävästä korjaamolla asti ja kaveri kuunteli nosturilla voimansiirron ääniä ja totesi kaikki ihan terveeksi. Autossa on pari vuotta vanhat kaikki pyöränlaakerit, vaihteisto tehty ja laakeroitu ja kardanikin on uusi FRPP alumalli. Perän sisäisiä laakereita ensiksi epäilin mutta ne nyt sitten ilmeisesti osottautui kaikinpuolin ehjiksi. Takapäässä on polyuretaani puslat.

Eli ääni sellainen tasainen hurina, joka kuuluu parhaiten 40-50kmh nopeudessa. Katoaa rengasmetelin alle pikatiellä. Ei muutu vaikka autoa keinuttaa puolelta toiselle. Ja muuttuu nopeuden mukaan. Eikä ole väliä onko veto päällä tai ei. Ajellut nyt olen jotain 150km ja ääni ei tuosta ole mihinkään muuttunu. Voimansiirrossa ei ole mitään vuotoja ja kaikki pelaa ihan normaalisti. Tohvelia olen antanut ihan varmasti.

Vai onko tämä kaikki vaan kuvitelmaa kun koko talven ajellut lippa vinossa A8:lla?

Re: SN95 äänimailma

Lähetetty: 30 Maalis 2011, 10:35
Kirjoittaja Ville K
Kyllä se on aina kompromissi, ajettavuus ja sitä parantavien komponenttien tuomat resonanssit.
Itsellähän meni foxi kanssa "ihan kamalaksi" samalla kun ajettavuus parani 80%.. Eli veikkaan, että olet tottunut audin hiljaisuuteen ja nyt mustangilla ajellessa huomaat urkkupuslien johtamat voimansiirron jurinat.

Re: SN95 äänimailma

Lähetetty: 02 Touko 2011, 08:09
Kirjoittaja MouTine
Jepulis. Täsoon nyt ajellut 2000km edellisen postauksen jälkeen ja onhan toki ne äänet vaimentuneet tai itse on tottunut niihin. Mitään ei ole hajonnut ja kaikki toimii edelleen.

Re: SN95 äänimailma

Lähetetty: 02 Touko 2011, 09:36
Kirjoittaja 96PurpleStang1
Mun mielestä ainakin tämän mallin mustangi on niin äänekäs auto kaikinpuolin etten ainakaan minä
oikein erota mitään erityisiä hurinoita..kun vertaa tuohon linkolniin, kaikki osat kitisee ja rämisee
ja kolinaa kuuluu vähän sieltä sun täältä.Toki tuon hinnalla on saanut 2 Gt mussea joten jotain eroa
täytyy ollakkin.Eniten ehkä häiritsee edestä kuuluva voimakas rengasääni, varmaan tuollekkin olisi
jotain tehtävissä jos vain viitsisi paneutua asiaan..Vähiten taasen häiritsee kasin mölinä.. :lol:

Re: SN95 äänimailma

Lähetetty: 02 Touko 2011, 10:25
Kirjoittaja MouTine
Niinpä, valintoja. Varmaan joku laadukkaampi auto olis parempi, esim. SL MB tms roadster. Tarvis tota kesäkuun reissua ennen kokeilla jos vaihtasi nuo takajousten insulaattorit. Uudet kumiset löytys pussista.