Sivu 1/2

Venttiilinvarren kumit

Lähetetty: 10 Kesä 2004, 18:44
Kirjoittaja harmi80_
No voi sun stna! Polkaisin tänään risteyksestä hiukan reippaammin liikenteeseen ja kierroksetkin käväisi melkoisen korkealla. No rykäisyn jälkeen käynti muuttui nykiväksi ja vedätettäessä kuului pienoista kilinää. Tarkastin paineet, jotka olivat mielestäni hyvät 10-12 Bar. Käytin venakopat auki ja pyörittelin konetta käsipelillä, kuunnellen ja katsellen samalla mahdollisia vaurioita. Ei mitään.

Kilinän päättelin johtuvan sytytyksestä, josta taas päättelin vian johtuvan halvasta tarvikepuolasta joka ei mahdollisesti kestänyt korkeita kierroksia ja sanoutui jotenkin irti. Vaihdoin vanhan puolan paikalleen, ja kas; käynti parani.

No, ajattelin sitten tyytyväisenä vian olevan poissa, mutta ei; ensimmäisellä lenkillä huomasin valtavan harmaa-sinisen pilven seuraavan minua. Pihaan ajaessani havaitsin myös jättäneeni melkoisen öljyVANAN perääni! Sammuksissa öljyä ei tullut, mutta konetilaa tutkiessani huomasin apparin puoleisen huohotinletkun juuresta tirisevän öljyä. Aiemminkin olen huomannut pienoista huohotusta pcv:n juuresta.

Itse kysymykseen: Voisiko nyt olla niin, että venttiilinvarren kumi(t) ovat finaalissa? Tuohon alkuperäiseen nykimiseenhän se ei anna vastausta, mutta se mielestäni parani puolan vaihdolla.
Onko jollakulla kokemusta kumien vaihdosta kannet paikallaan? Eli kompuralla painetta pöntöön, jouset irti ja uudet kumit. Onkohan se aivan noin kivutonta? Ei millään jaksaisi alkaa kesken kuumimman ajokauden irrottelemaan kansia...

Lähetetty: 11 Kesä 2004, 08:15
Kirjoittaja GT-350
Tuleeko se savuvana siitä, että öljyä valuu pakosarjan päälle palamaan vai polttaako se oilia palotilassa? Jos palotilassa, niin sitten voisi kumi(t) olla osasyynä.

Tsekkaa ettei virranjakaja ole pyörähtänyt ja muuttanut sytkää aikaisemmalle, josta kilinä voisi johtua. Jollain joskus oli jakaja vähän löysällä...

Kumit voi vaihtaa kansia avaamatta. Viime viikonloppuna vaihdettiin jouset kansia irrottamatta. Tarvitset vanhan posliineista tyhjätyn tulpan, johon hitsaat paineilmaliittimen kiinni, sekä vivun, jolla painaa venttiililautasta ja saat lukot auki. retainerit/lukot on todennäköisesti jumissa, eli sopivan kokoisella hylsyllä ja lekalla vähän herkistellään ensin. Tuollaisen vivun saa tehtyä esim. vanhasta keinusta, siihen perään hitsataan tanko ja nokan paikalle vaikka metallilevyä ja siihen keskelle hahlo, niin mahtuu ottamaan lukot pois.

Lähetetty: 11 Kesä 2004, 10:08
Kirjoittaja Arto65FB
Paineilman vaihtoehtona minulla oli kylpytakin vyö, eli vyö sylinteriin (tällä palstalla kaikki on niin fiksuja, etten odota kommenttia, jossa todetaan, että milläs sen vyön saa sieltä sylinteristä pois). Mäntä ylös, niin vena on vyöllä pehmustetun männän päällä. Sitten sopivan kokoinen hylsy, joka osuu venttiilin retainerin päälle ja vasaralla sopiva napautus hylsyyn, niin lukot "herkistyvät". Sitten vaan painamaan retskuja ja noukkimaan lukkoja. Pistä vaikka tulpat sinne öljynvalutusreikiin. Minulla ei ainakaan yksikään lukko lähtenyt tönärin reikiä kohti.

Lähetetty: 11 Kesä 2004, 12:08
Kirjoittaja harmi80_
Pony: Joo, kyllä se tulee ihan selvästi putkesta, ja vielä sillai että kun vähän kaasusta höllää niin oikein kunnolla tupruttaa.
Täytynee alkaa ensi viikonloppuna kumien vaihtoon. Kiitoksia vinkeistä!

Lähetetty: 14 Kesä 2004, 12:24
Kirjoittaja ari66ht
Sateenvarjokumien vaihdosta mulla on pari kuvaa edelliskeväältä:
http://www.geocities.com/the_streamliner/page5.html

Lähetetty: 15 Kesä 2004, 19:56
Kirjoittaja harzam
Ei onnistunut tuo paineilma jutska, epäilin venttiilien vuotavan. Repäisin sitten lauantai-iltapuhteena toisen kannet irti; yllättävän hyvältä näytti kaikki. Tietysti siellä toisessa voi olla IHAN mitä vaan...

Kumma juttu oli se, että kun kaadoin palotilojen päälle pöllö-öljyä testatakseni venttiilien tiiveyden, niin vaikuttivat tiiviiltä?!
Hion kuitenkin kaikki venttiilit ja vaihdan kumit. Tietääpähän sitten ketä syyttää jos ei pelaa.

Taitaapa olla viisainta laittaa hoppa seisontaan ja kaivaa MoPar esille, niin pääsee vähän ajelemaankin ;)

Lähetetty: 16 Kesä 2004, 00:05
Kirjoittaja GT-350
No jos ei öljy yläkautta niin alakautta, renkaista?

Lähetetty: 16 Kesä 2004, 21:15
Kirjoittaja harzam
Sitä minäkin pelkäsin, mutta kuten aiemmin totesin, tarkastin puristuspaineet välittömästi. Näyttivät 10-12 bar kaikki; tietysti tuo bar-määrä ei kerro koneen todellisesta kunnosta mitään, mutta arvot ovat mielestäni kohtuullisen välin sisällä.
Lisäksi painetta oli venttiilinkopan sisällä, joten päädyin ohjurien kumeihin.

Lähetetty: 24 Kesä 2004, 12:57
Kirjoittaja harmi80_
No nyt olisi kannet kiinni laittamista vaille. Mutta kun menin tyhmänä unohtamaan workshop manuaalin, enkä löydä kansipulttien momenttia ja kiristysjärjestystä... Joten jos jollakin on joku linkki tai jopa manuaali käsillä, niin voisiko ystävällisesti laitta tiedot, niin pääsee vielä jussina kokeilemaan?

Lähetetty: 01 Heinä 2004, 12:37
Kirjoittaja Vieras
Lienet jo kannet kiinni saannut, vaikka juhannuksena ei tainnut paljon vastauksia tulla. Mutta pistetäänpä ne momentit nyt tähän, jottei päästä huonosta klubiavusta syyttämään:

Ensin 50, toisella kierroksella 60 ja kolmannella 65-70 ft-lbs. Jengat kevyesti öljyttynä. Lähtee imiksen puolelta keskeltä ja sitten alas, viereiset pultit esim. oikealta imiksen ja pakosarjan puoli, keskeltä vasemalle imis ja pako, laitimmaiset oikealta imis ja pako ja viimeisenä laitimmaiset vasemmalta imis ja pako.

Lähetetty: 03 Heinä 2004, 12:28
Kirjoittaja harmi80_
Joo sain manuaalin käsiini ja kannet paikalleen. Se viimeinen kierros oli muuten 90-100 lbs ft. Mutta kiitos kuitenkin.

Seuraava ongelma:
Manuaalissa neuvottiin kirimään nostajan pultit (nostajat siis mallia bolt, eli ei säädettävät) 40 lbs ft!!! No en uskonut vaan säädin avaimen n.30 lbs ft:iin ja tuloksena kuitenkin poikki pamahtanut pultti... No onneksi sain jämät pois, mutta nyt askarruttaa, että onko nämä nostajan pultit tavallista jämympää tavaraa, vai uskallanko laittaa "laadukkaat" 8.8:t (vai mikä se normaalitavaran merkintä nyt on)?
Loput pultit kiristin hyväksi kokemallani tavalla, eli näppimomentilla...

Lähetetty: 06 Heinä 2004, 21:27
Kirjoittaja harmi80_
itse itselleni vastaten: Paikallisella Valmetin edustajalla sattui olemaan sopiva 12.8 pultti, joten ostin sen hammasta purren (5 €/kpl !). Nyt alkaa olla kone savuja vaille.

End of this topic

Lähetetty: 13 Heinä 2004, 14:51
Kirjoittaja harmi80_
No niin, kaikenlaisten ongelmien ja vastoinkäymisten saattelemana kansiremppa on nyt tehty. Tänään höräytin tulille ja hyvin kävi. Vielä kun iskarit kolahtaa postiluukusta, niin pääsee taas vetisille kesälaitumille; onneksi ei ole avoa...
Kiitoksia auttaneille ja henkisenä tukena olleille :wink:

Lähetetty: 13 Heinä 2004, 16:10
Kirjoittaja Jukka
harmi80 kirjoitti:No niin, kaikenlaisten ongelmien ja vastoinkäymisten saattelemana kansiremppa on nyt tehty. Tänään höräytin tulille ja hyvin kävi. Vielä kun iskarit kolahtaa postiluukusta, niin pääsee taas vetisille kesälaitumille; onneksi ei ole avoa...
Kiitoksia auttaneille ja henkisenä tukena olleille :wink:
Miten niin onneksi ei ole avoa?Onkos avoautossa jokin vika?
Saattaahan tietty olla että tarkoitit avopuolisoakin?

Lähetetty: 13 Heinä 2004, 19:58
Kirjoittaja harmi80_
Eikun lähinnä ajattelin, että jos umpikori-miestä ahdistaa nämä vesikelit, niin avo(auto)-miehet taitavat kärsiä- niin, avokriisistä. 8)
No menipä nyt sanailuksi...
Hyviä kelejä niin avo-, kuin umpimielisillekin!